Mitä hyvään vanhemmuuteen kuuluu?

Takatalvi on toivon mukaan ohi, kevättä sanotaan uuden aluksi ja meille se sitä todellakin on, nimittäin odotan pientä poika lasta, hänen olisi määrä syntyä aivan pian. Aika on mennyt hujauksessa. Tuntuu hassulta ajatella, että tässä tämä kohta sitten oli. Olin saanut käsityksen, että raskaus olisi aina jotenkin raskasta aikaa, mutta omalla kohdallani olen kokenut päässeeni äärimmäisen helpolla. Ihmiset kyselevät onko raskas olo, johon vain totean, että ei. Olen jaksanut käydä kuntoilemassa salilla näinä viimeisinäkin viikkoina ja olen puuhastellut kaikenlaista. Ajatuksissani on tietenkin myös raskauden alusta lähtien pyörinyt kysymys, mitä kuuluu hyvään vanhemmuuteen?

Hyvinvoinnin peruspilarit

Yksi asia mikä mielestäni kuuluu hyvään vanhemmuuteen on se, että lapsi saa elää terveyttä ylläpitävää elämää. Hyvinvoinnin peruspilareihin kuuluu uni, ravinto ja liikunta. Vanhemman pitäisi olla näistä valveutunut ja pitää huoli, että lapsen elämässä näihin asioihin tulisi hyvä rutiini.

Itse tykkään pyrkiä noudattamaan asiantuntijoiden suosituksia, mitä tulee liikuntaan ja ravintoon. Varmasti kaikki ihmiset ovat kuulleet, että kasviksia pitäisi syödä vähintään puoli kiloa päivässä. Uskon, että vanhemman tehtävään kuuluu olla tietoinen yleisistä suosituksista mitä tulee terveyteen, ja pyrkiä pitämään huoli, että lapsikin saa liikuttua ja syötyä suositusten mukaan, ja niiden tapojen seurauksena saisi hyvät vaikutukset terveydelle.

On toki ymmärrettävää, ettei elämä mene aina tietyn kaavan mukaan, eikä pidäkään mennä. Varmasti jokainen ihminen on joskus elämänsä aikana herännyt yöllä nälissään ja syönyt yöllä, ja unirytmikin on mennyt hieman sekaisin, se on ihan normaalia. Tai päivä on poikkeava erityisten menojen tai synttärien seurauksena ja hyväksi havaittu ruokavalio ei aina onnistukaan. Niin kauan kuin ihminen yleisesti ottaen liikkuu ja nukkuu riittävästi, ja myös syö terveellisesti, ei silloin tällöin tapahtuvat muutokset ja sattumat ole ongelma. Koska eihän lapsellekaan ole hyväksi, jos vanhemmat ovat liian tiukkapipoisia ja neuroottisia noudattamaan terveellisiä elämäntapoja.

Tunnelukoista vapaaksi

On varmasti päivänselvää, että yli sukupolvien kestävät ongelmat, esim: alkoholismi, fyysinen että henkinen väkivalta, puhumattomuus, saamattomuus, tai ylipäätään monenmoiset ongelmat helposti tuntuvat periytyvän sukupolvelta toiselle. Niiden ei ole pakko periytyä, täytyy olla se ensimmäinen, joka on valmis katkaisemaan pahan kierteen.

Ihmiset ovat usein vähemmän tai enemmän henkisesti rikkinäisiä, vaikka se ei tarkoittaisi mielenterveysongelmia ja diagnooseja, ihmisille on voinut jäädä traumoja tai alitajuntaan vaivaavia asioita, jotka saavat ihmisen käyttäytymään oudosti tai muita vahingoittavalla tavalla. Ihmisen täytyisi olla valmis menemään itseensä ja miettimään, miksi minulle tulee tämän kaltaisia tuntemuksia tällaisessa tilanteessa, tai miksi aloin käyttäytymään näin tässä tilanteessa? Se vaatii itsetutkiskelua, jotta ihminen voisi alkaa vapautumaan mielen linnakkeista tai tutummin sanottuna tunnelukoista. Joillekin itsetutkiskelu on osa luonnetta ja tulee automaattisesti. Esim. minä olen aina ollut sellainen, että olen aika herkkä aistimaan muiden tunnetiloja, tietysti ennen kaikkea omia tunteitani. Aloitin tietoisesti tutkiskelemaan itseäni vähän ennen 20 vuotta täytettyäni. Määränpääni oli ja on, että olisin mahdollisimman eheä ihminen kuin vain tässä maailman ajassa on mahdollista olla.

Ihminen saattaa joskus joissain tilanteissa havahtua, että jokin tilanne herättää normaalia enemmän ärsytystä, tai jokin tila tai tilanne tulee assosioitua johonkin ahdistavaan, josta on vaikea päästä kiinni – mistä se johtuu? Silloin kannattaa kysyä itseltään, miksi tämä tilanne herättää tällaisia tuntemuksia? Kun käy läpi menneitä kokemuksia aivan lapsuudesta lähtien, niin usein voi kuin salama kirkkaalta taivaalta menneitä muistua mieleen, aivan kuin takaumana. Kun pääsee jyvälle siitä, mikä menneessä on vaikuttanut itseensä, niin voi asian käydä läpi joko itsensä kanssa, puhua jollekin tai vaikka rukoilla. Joskus on täytynyt sanoa itselle, ettei mennyt ollut oma syyni, kohottaa omanarvontuntoa ja jättää asia sikseen. Kun tämän jälkeen on myöhemmin joutunut tai mennyt tilanteeseen, joka aiemmin herätti ikäviä tuntemuksia, onkin ollut ihana havahtua vähän ajan päästä siihen, ettei tilanne herätäkään enää mitään negatiivisia tunteita. Kaikki on neutraalia, silloin ymmärtää, että on eheytynyt, on menneestä vapaa. Kun vapautuu ikävistä kokemuksista joiden voittaminen antaa myös näkökykyä ja varmaan myös jonkinlaista viisautta, – antaa se jo itsessään hyviä eväitä olla hyvä ja eheä vanhempi omalle lapselle.

Tasapainoiset vanhemmat

Uskon, että vanhemman kyky asettua paikalleen lisää lapsen turvallisuutta. Muistan yhden perheen, jossa naisella oli monta lasta, jotka tuntuivat elävän omaa elämäänsä siten, ettei äiti juuri lastensa asioista tiennyt. Se ei johtunut siitä, että lapset olisivat salailleet jotain, vaan siitä, ettei äiti ollut kovin läsnäoleva. Parisuhteet vaihtuivat naisella tiuhaan tahtiin, ja täten myös perhe muutti vuoden sisällä useamman kerran. Perheen äiti oli levoton tuuliviiri, joka ei osannut asettua aloilleen, lapsilla ei ollut rutiineja ja kunnon ruuastakin oli puutetta. Vaikka perheessä ei ollut päihteiden käyttöä tai väkivaltaa, niin ei tuollainen kasvuympäristö ollut lapsille kovin hyväkään.

Lapset tarvitsevat vakaat vanhemmat, jotka osaavat asettua aloilleen, vanhemmat jotka ovat kuin luja kallio, joihin voi turvata. Koska lapsi tietää, että jos hän ei itse tiedä mitä tulisi tehdä, niin on olemassa vanhempi, joka kyllä tietää. Lapsen ei siis tarvitse joutua stressaamaan arjen pyörittämisestä, vaan kotona on vanhempi, joka hoitaa asiat, ja lapsi saa olla ihan vain lapsi.

Rajoja ei tule asettaa sinne, missä niitä ei tarvita

Nykyisin kuulee hyvin paljon puhuttavan siitä, että rajat on rakkautta, ja ettei nykyajan vanhemmat osaisi asettaa rajoja lapsilleen. Koenkin, että keskustelu, joka pyörii rajojen asettamisessa, on aika mustavalkoista. Siinä tuppaa käymään niin, että jotkut ajattelevat, että kaikki lapset tarvitsevat vain rajoja ja kuria, mutta tällöin unohtuu yksilöllisyys. Jotkut lapset ovat luonnostaan todella hyvätapaisia, vaikkeivät olisikaan saaneet vanhemmilta siihen esimerkkiä.

Jos lapsi on itseohjautuva ja luonnostaan siisteydestä pitävä ihminen, ja aikoo mennä oma-aloitteisesti siivoamaan huonettaan, niin on turhaa, että aikuinen tulee olan taakse päsmäröimään huoneen siivouksesta, kun kerran lapsi/nuori on jo tekemässä asiaa, tai tietää itse varsin hyvin mitä täytyy tehdä. Itse ajattelen, että pääsääntöisesti olisi hyvä uskoa ihmisten ymmärrykseen ja hyvyyteen, eikä olettaa aina pahinta. Eli annetaan lapsen tehdä ensin, ja vasta sitten jos lapsi tekee väärin, sitten siitä sanotaan, eikä oleteta, että lapsi olisi tekemässä pahoja heti luonnostaan. On nimittäin lapsia, jotka eivät ole saaneet kovin hyviä eväitä elämään, eikä ohjausta, mutta eivät ole koskaan mitään kepposiakaan tehneet. Nämä kun ovat pohjimmiltaan persoona kysymyksiä, ja sen vuoksi uskonkin, että lastenkasvatus on yksilökeskeistä. Lapsia ja nuoria ei pidä laittaa samaan nippuun. Jollekin toiselle lapselle täytyy muistuttaa huoneen siivoamisesta, kun toiselle ei siitä koskaan tarvitse sanoa. Hyvään vanhemmuuteen kuuluu se, ettei korosteta kurin paljoutta, vaan enemmän rakkautta, ja kuria vain ja ainoastaan tarvittaessa.

Kuvat: Anna Kyllönen

Tietoa kirjoittajasta

Marlee

Pinnallista kuin syvällistäkin sisältöä, joskus kekkereistä, laittautumisista ja lomareissuista kirjoittelua, myös kannanottoja. Kerran tai pari kuussa, postauksia julkaisen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *