Avainsana: #ajatuksia

Mitä hyvään vanhemmuuteen kuuluu?

Takatalvi on toivon mukaan ohi, kevättä sanotaan uuden aluksi ja meille se sitä todellakin on, nimittäin odotan pientä poika lasta, hänen olisi määrä syntyä aivan pian. Aika on mennyt hujauksessa. Tuntuu hassulta ajatella, että tässä tämä kohta sitten oli. Olin saanut käsityksen, että raskaus olisi aina jotenkin raskasta aikaa, mutta omalla kohdallani olen kokenut päässeeni äärimmäisen helpolla. Ihmiset kyselevät onko raskas olo, johon vain totean, että ei. Olen jaksanut käydä kuntoilemassa salilla näinä viimeisinäkin viikkoina ja olen puuhastellut kaikenlaista. Ajatuksissani on tietenkin myös raskauden alusta lähtien pyörinyt kysymys, mitä kuuluu hyvään vanhemmuuteen?

Hyvinvoinnin peruspilarit

Yksi asia mikä mielestäni kuuluu hyvään vanhemmuuteen on se, että lapsi saa elää terveyttä ylläpitävää elämää. Hyvinvoinnin peruspilareihin kuuluu uni, ravinto ja liikunta. Vanhemman pitäisi olla näistä valveutunut ja pitää huoli, että lapsen elämässä näihin asioihin tulisi hyvä rutiini.

Itse tykkään pyrkiä noudattamaan asiantuntijoiden suosituksia, mitä tulee liikuntaan ja ravintoon. Varmasti kaikki ihmiset ovat kuulleet, että kasviksia pitäisi syödä vähintään puoli kiloa päivässä. Uskon, että vanhemman tehtävään kuuluu olla tietoinen yleisistä suosituksista mitä tulee terveyteen, ja pyrkiä pitämään huoli, että lapsikin saa liikuttua ja syötyä suositusten mukaan, ja niiden tapojen seurauksena saisi hyvät vaikutukset terveydelle.

On toki ymmärrettävää, ettei elämä mene aina tietyn kaavan mukaan, eikä pidäkään mennä. Varmasti jokainen ihminen on joskus elämänsä aikana herännyt yöllä nälissään ja syönyt yöllä, ja unirytmikin on mennyt hieman sekaisin, se on ihan normaalia. Tai päivä on poikkeava erityisten menojen tai synttärien seurauksena ja hyväksi havaittu ruokavalio ei aina onnistukaan. Niin kauan kuin ihminen yleisesti ottaen liikkuu ja nukkuu riittävästi, ja myös syö terveellisesti, ei silloin tällöin tapahtuvat muutokset ja sattumat ole ongelma. Koska eihän lapsellekaan ole hyväksi, jos vanhemmat ovat liian tiukkapipoisia ja neuroottisia noudattamaan terveellisiä elämäntapoja.

Tunnelukoista vapaaksi

On varmasti päivänselvää, että yli sukupolvien kestävät ongelmat, esim: alkoholismi, fyysinen että henkinen väkivalta, puhumattomuus, saamattomuus, tai ylipäätään monenmoiset ongelmat helposti tuntuvat periytyvän sukupolvelta toiselle. Niiden ei ole pakko periytyä, täytyy olla se ensimmäinen, joka on valmis katkaisemaan pahan kierteen.

Ihmiset ovat usein vähemmän tai enemmän henkisesti rikkinäisiä, vaikka se ei tarkoittaisi mielenterveysongelmia ja diagnooseja, ihmisille on voinut jäädä traumoja tai alitajuntaan vaivaavia asioita, jotka saavat ihmisen käyttäytymään oudosti tai muita vahingoittavalla tavalla. Ihmisen täytyisi olla valmis menemään itseensä ja miettimään, miksi minulle tulee tämän kaltaisia tuntemuksia tällaisessa tilanteessa, tai miksi aloin käyttäytymään näin tässä tilanteessa? Se vaatii itsetutkiskelua, jotta ihminen voisi alkaa vapautumaan mielen linnakkeista tai tutummin sanottuna tunnelukoista. Joillekin itsetutkiskelu on osa luonnetta ja tulee automaattisesti. Esim. minä olen aina ollut sellainen, että olen aika herkkä aistimaan muiden tunnetiloja, tietysti ennen kaikkea omia tunteitani. Aloitin tietoisesti tutkiskelemaan itseäni vähän ennen 20 vuotta täytettyäni. Määränpääni oli ja on, että olisin mahdollisimman eheä ihminen kuin vain tässä maailman ajassa on mahdollista olla.

Ihminen saattaa joskus joissain tilanteissa havahtua, että jokin tilanne herättää normaalia enemmän ärsytystä, tai jokin tila tai tilanne tulee assosioitua johonkin ahdistavaan, josta on vaikea päästä kiinni – mistä se johtuu? Silloin kannattaa kysyä itseltään, miksi tämä tilanne herättää tällaisia tuntemuksia? Kun käy läpi menneitä kokemuksia aivan lapsuudesta lähtien, niin usein voi kuin salama kirkkaalta taivaalta menneitä muistua mieleen, aivan kuin takaumana. Kun pääsee jyvälle siitä, mikä menneessä on vaikuttanut itseensä, niin voi asian käydä läpi joko itsensä kanssa, puhua jollekin tai vaikka rukoilla. Joskus on täytynyt sanoa itselle, ettei mennyt ollut oma syyni, kohottaa omanarvontuntoa ja jättää asia sikseen. Kun tämän jälkeen on myöhemmin joutunut tai mennyt tilanteeseen, joka aiemmin herätti ikäviä tuntemuksia, onkin ollut ihana havahtua vähän ajan päästä siihen, ettei tilanne herätäkään enää mitään negatiivisia tunteita. Kaikki on neutraalia, silloin ymmärtää, että on eheytynyt, on menneestä vapaa. Kun vapautuu ikävistä kokemuksista joiden voittaminen antaa myös näkökykyä ja varmaan myös jonkinlaista viisautta, – antaa se jo itsessään hyviä eväitä olla hyvä ja eheä vanhempi omalle lapselle.

Tasapainoiset vanhemmat

Uskon, että vanhemman kyky asettua paikalleen lisää lapsen turvallisuutta. Muistan yhden perheen, jossa naisella oli monta lasta, jotka tuntuivat elävän omaa elämäänsä siten, ettei äiti juuri lastensa asioista tiennyt. Se ei johtunut siitä, että lapset olisivat salailleet jotain, vaan siitä, ettei äiti ollut kovin läsnäoleva. Parisuhteet vaihtuivat naisella tiuhaan tahtiin, ja täten myös perhe muutti vuoden sisällä useamman kerran. Perheen äiti oli levoton tuuliviiri, joka ei osannut asettua aloilleen, lapsilla ei ollut rutiineja ja kunnon ruuastakin oli puutetta. Vaikka perheessä ei ollut päihteiden käyttöä tai väkivaltaa, niin ei tuollainen kasvuympäristö ollut lapsille kovin hyväkään.

Lapset tarvitsevat vakaat vanhemmat, jotka osaavat asettua aloilleen, vanhemmat jotka ovat kuin luja kallio, joihin voi turvata. Koska lapsi tietää, että jos hän ei itse tiedä mitä tulisi tehdä, niin on olemassa vanhempi, joka kyllä tietää. Lapsen ei siis tarvitse joutua stressaamaan arjen pyörittämisestä, vaan kotona on vanhempi, joka hoitaa asiat, ja lapsi saa olla ihan vain lapsi.

Rajoja ei tule asettaa sinne, missä niitä ei tarvita

Nykyisin kuulee hyvin paljon puhuttavan siitä, että rajat on rakkautta, ja ettei nykyajan vanhemmat osaisi asettaa rajoja lapsilleen. Koenkin, että keskustelu, joka pyörii rajojen asettamisessa, on aika mustavalkoista. Siinä tuppaa käymään niin, että jotkut ajattelevat, että kaikki lapset tarvitsevat vain rajoja ja kuria, mutta tällöin unohtuu yksilöllisyys. Jotkut lapset ovat luonnostaan todella hyvätapaisia, vaikkeivät olisikaan saaneet vanhemmilta siihen esimerkkiä.

Jos lapsi on itseohjautuva ja luonnostaan siisteydestä pitävä ihminen, ja aikoo mennä oma-aloitteisesti siivoamaan huonettaan, niin on turhaa, että aikuinen tulee olan taakse päsmäröimään huoneen siivouksesta, kun kerran lapsi/nuori on jo tekemässä asiaa, tai tietää itse varsin hyvin mitä täytyy tehdä. Itse ajattelen, että pääsääntöisesti olisi hyvä uskoa ihmisten ymmärrykseen ja hyvyyteen, eikä olettaa aina pahinta. Eli annetaan lapsen tehdä ensin, ja vasta sitten jos lapsi tekee väärin, sitten siitä sanotaan, eikä oleteta, että lapsi olisi tekemässä pahoja heti luonnostaan. On nimittäin lapsia, jotka eivät ole saaneet kovin hyviä eväitä elämään, eikä ohjausta, mutta eivät ole koskaan mitään kepposiakaan tehneet. Nämä kun ovat pohjimmiltaan persoona kysymyksiä, ja sen vuoksi uskonkin, että lastenkasvatus on yksilökeskeistä. Lapsia ja nuoria ei pidä laittaa samaan nippuun. Jollekin toiselle lapselle täytyy muistuttaa huoneen siivoamisesta, kun toiselle ei siitä koskaan tarvitse sanoa. Hyvään vanhemmuuteen kuuluu se, ettei korosteta kurin paljoutta, vaan enemmän rakkautta, ja kuria vain ja ainoastaan tarvittaessa.

Kuvat: Anna Kyllönen

Menestymisen sietämätön vaikeus

9.2.2024 Ylen esittämässä Perjantai ohjelmassa, keskusteltiin siitä, voiko kenestä tahansa tulla mitä tahansa? Itse uskon kenestä tahansa voivan tulla mitä tahansa, mutta ei silti välttämättä tule, eikä se ole aina itsestä kiinni. Koska joskus muiden ihmisten pitää antaa tilaa ja mahdollisuus toisen menestykselle. Ihminen ei aina vain pysty ottamaan paikkaansa maailmassa jos muut eivät sitä salli. Jos ihmisellä on suunnitelma siitä, miten lähteä etenemään kohti unelmaansa, niin en näe menestymistä mahdottomana kenenkään kohdalla. Jos siis ihmisellä on myös tuuria mukana siten, että muut antavat ihmisen menestykselle tilaa. Nimittäin lahjakaskin ihminen voi jäädä ikään kuin hunnun taakse piiloon. Potentiaali ei pääse näkyviin ja tuntuu kuin olisi seinäruusuna.

Menestys voi olla monen tekijän summa

Menestys ei ole aina kiinni siitä, että joku olisi niin erityinen ja osaava. Ihmiset voivat olla esim. Madonnan laulu taidoista montaa mieltä, mutta silti hän esiintyy estradeilla tuhatpäiselle yleisölle. Joku voi tuntea henkilön jonka lauluääni on taianomainen, mutta hän ei ole vieläkään saanut levytyssopimusta. Joku verbaalisesti lahjakas hioo romaania pikkutarkasti, eikä saa silti kustannussopimusta. Jonkun Instagram päivitykset ovat kuvia ja tekstiä myöten laadukkaat, aiheetkin ovat ajankohtaisia ja puhuttelevia. Videotkin ovat pituudeltaan sellaisia joita nykykansa jaksaa kuluttaa, ja silti seuraaja määrä ei kuki muutamaa sataa enempää. Koska kaikki ei ole kiinni ihmisestä itsestään.

Tehdessäni kerran hieronta töitä, yksi asiakkaani kertoi olevansa toimitusjohtaja  vaativassa tehtävässä. Hän oli nöyrän oloinen ja kertoi, kuinka hänen kohdallaan valituksi tulemiseen taisi vaikuttaa se, että hän jo ennestään tunsi henkilön, joka valinnan teki, vaikkakin toisella hakijalla oli enemmän kokemusta.

On spekuloitu siitä olisiko Sanna Marin näinä päivinä tavallinen rivikansanedustaja, eikä maailmantähti, mikäli Antti Rinne ei olisi pyytänyt eroa pääministerin tehtävästä. Joskus menestykseen voi vaikuttaa se, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tuntee oikeat ihmiset. On niitä, jotka näkevät paljon vaivaa, eivätkä kovasta työstä huolimatta menesty, koska jos joku ei anna tilaa ja mahdollisuutta, ei unelmiaan saa ehkä saavutettua.

On hyvä oppia olemaan armollinen itselleen

Ihminen voi pettyä itseensä, kun ei saavuta unelmiaan. Sanoisin, että täytyy olla armollinen itselleen. Ihminen voi olla osaava, kykenevä ja pystyvä, aivan loisto tyyppi! Mutta jotkut asiat, eivät ole aina meidän itsemme päätettävissä. Levytyssopimuksen saa se, jonka kanssa levy-yhtiö haluaa sen solmia, joskus jo valmiiksi kuuluisa ihminen kiilaa muiden kirjailijaksi pyrkivien ohi, saaden kustannussopimuksen. Joskus se pätevämpi työnhakija ei yltä toimitusjohtajaksi, koska toisella hakijalla oli jo ennestään hyvät suhteet. On hyvä oivaltaa, että on asioita joihin emme voi vaikuttaa. Itsekritiikki on hyvä kanavoida armeliaisuuteen itseään ja toisiaan kohtaan. Aina ei voi voittaa, mutta yrittämistä ei parane lopettaa.

Menestys ei tule kaikille sormia napsauttamalla

Jotkut ihmiset voivat tuntua saavansa kaiken hopeatarjottimelta. Toiset taas painaa enemmän töitä unelmiensa eteen, mutta menestys ei tule välttämättä silloin kuin sitä itse haluaa. Ei ehkä juuri tänään, huomenna tai tänä vuonna. Niin kauan, kun se on sinusta kiinni, menestys voi tulla sinun kohdallesi todeksi. Törmäsin kerran sosiaalisessa mediassa jonkinlaiseen motivointi videoon, jossa oli hyvä sanoma. Videolla kerrottiin asiat kutakuinkin näin.

Joku valmistui 22-vuotiaana, mutta odotti viisi vuotta ennen kuin sai hyvän työn. Jostain tuli toimitusjohtaja 25-vuotiaana, mutta kuoli jo 50-vuotiaana. Jostain tuli toimitusjohtaja 50-vuotiaana, ja eli 90-vuotiaaksi. Joku on vielä sinkku, kun joku toinen saman ikäinen on jo isoisä. Obama meni eläkkelle 55-vuotiaana, kun Trump aloitti 70-vuotiaana. Jokainen tässä maailmassa työskentelee omassa aikavyöhykkeessä. Jotkut ihmiset ympärilläsi saattavat näyttää olevan edellä sinua, kun toiset taas sinun jäljessäsi. Jokainen kulkee oman tiensä, omalla ajallaan, et ole myöhässä, etkä liian ajoissa, vaan olet hyvissä ajoin.

Älä lakkaa yrittämästä

Olen tavannut ihmisiä, joista ei tullut sitä mitä he olisivat halunneet. Kun jatkoimme keskustelua, selvisi, ettei nämä ihmiset olleet koskaan edes yrittäneet tehdä mitään konkreettista unelmiensa eteen. Kuuluisa popstara Lady Gaga sanoi kerran yleisölleen, ettei heidän pitäisi vain odottaa, että joku vain huomaisi heidän karismansa ja tulisi hakemaan heidät kotoa, vaan unelmiensa eteen täytyisi painaa työtä.

Muistan kerran eräällä leirillä ollessani, kuinka yksi leirinvetäjä kertoi iltanuotion äärellä, kuinka hänen unelmaansa oltiin suhtauduttu ennakkoluuloisesti, koska hän oli ollut ensimmäisestä luokasta lähtien erityisluokalla. Hänellä oli paljon vaikea-asteisia oppimisvaikeuksia. Hän halusi kuitenkin olla isona meteorologi. Hän oli hyvin paljon jäljessä ikäänsä nähden peruskoulunopinnoista, mutta hän ei antanut periksi. Hän näki paljon vaivaa oppiakseen asiat mahdollisimman hyvin ja peruskoulun jälkeen hän opiskeli lukion kursseja. Lopulta hän pääsi yliopistoon ja valmistui maisteriksi asti, ja työllistyi unelmiensa ammattiin. Vaikka hänenkin kohdalla oli jotkut ajatelleet, ettei rahkeet riittäisi, niin hän osoitti kaikkien olleen väärässä. Hän pystyi siihen, koska kuka tahansa pystyy kun on vain suunnitelmallinen ja tekee konkreettista työtä unelmiensa eteen. Pelkällä haaveilulla ei synny tulosta, vaan kovalla työllä.

Jopa Albert Einsteinille luokanvalvoja oli sanonut ”Sinusta ei ikinä tule mitään.” Ja silti hänestä todellakin jotakin tuli, koska kaikkihan me tiedämme, kuka on Albert Einstein! Sylvester Stallone, joka on tunnettu Rocky ja Rambo elokuvistaan koki nöyryytyksiä esitellessään käsikirjoittamaansa Rocky tarinaa useille tuotantoyhtiöille. Nimittäin, Sylvesterin äidillä oli synnytyksen aikana koplikaatioita. Synnytyslääkäri joutui käyttämään pihtejä auttaakseen synnytyksen etenemisessä. Pihtien väärinkäytöstä johtuen, Sylvesterin kasvojen hermot vahingoittui, ja aiheutti kasvojen osittaisen halvaantumisen. Jonka seurauksena hänen puheensa on hieman tavallista epäselvempää. Tämän vuoksi hänen näyttelijä haaveita ei pidetty mahdollisina.

Ennen menestystä hän oli köyhä, hän yöpyi linja-autopysäkeillä. Hän kuitenkin kirjoitti kolmessa vuorokaudessa ja 20 tunnissa Rocky elokuvan käsikirjoituksen. Monet tuotantoyhtiöt eivät innostuneet käsikirjoituksesta, koska Sylvester halusi näytellä pääosan. Lopulta United Artist suostui Rockyn kuvauksiin vuonna 1976. Sylvester sai näytellä pääosaa ja siitä tuli huippumenestys. Rocky leffoja tehtiin kuusi. Sylvester on yksi tunnetuimmista näyttelijöistä. Hän jatkoi sinnikkäästi kohti unelmaansa päämäärätietoisena, eikä antanut ihmisten lannistaa häntä.

Se voi olla vaikeaa, mutta ei mahdotonta

En usko, että Albert ja Sylvester ja lukuisat muut maahan painetut –nykyisin menestyneet ihmiset ovat olleet erityisempiä kuin me muutkaan. Hekin olivat tavallisia ihmisiä, mutta he eivät luovuttaneet. Uskonkin, että menestys on kenelle tahansa mahdollista kun jaksaa mennä kohti unelmia. Vaikka tulee joskus esteitä, ja joku muu saa päättää puolestamme. On ihmisiä, joille on voitu sanoa niin rumasti elämän aikana, ettei nämä ihmiset enää uskalla yrittää, he ovat passivoituneita, henkisesti invalidoituneita. Unelmat ovat vain heidän ajatuksissaan, mutta konkreettisia askelia niitä kohti ei uskalleta ottaa. Sellaista ihmistä tahtoo useat menestyneet rohkaista, jos he pystyivät, niin miksi et sinäkin pystyisi.

Jotkut saattavat esittää realistista ja huolehtivasta sanoessaan toiselle, ettei pitäisi yrittää, koska muuten pettyy, mutta se on hölmösti sanottu. Sillä ihminen kyllä pystyy elämään pettymysten kanssa, mutta enemmän jää vaivaamaan se, jos ei koskaan edes yrittänyt. Jos ei yritä ei voi tietää olisiko sittenkin onnistunut. Älä siis lakkaa yrittämästä, vaikka menestys on sietämättömän vaikeaa, ei se ole mahdotonta. 

Kuvat: Toni Panula

Loukkaantuminen on täysin sallittua

Mielensä pahoittaminen on täysin sallittua, sen täytyisi olla. Nykyisin kuulee joka puolella, kuinka ihmiset ovat muka kaikesta loukkaantuvia, ja aivan liian herkkänahkaisia. Itse olen ajatellut asiaa toisesta näkökulmasta. Ihmiset eivät ehkä loukkaannu yhtään sen helpommin kuin aiemminkaan, vaan sosiaalisen median myötä, ihmiset sanovat täysin estoitta toisilleen todella ilkeitä asioita – totta kai siitä silloin loukkaannutaan. Ihmiset ovat varmaan paljon valveutuneempia omista oikeuksistaan, omasta kunniastaan, niin ettei enää niellä helposti toisen herjaa, vaan ilmoitetaan suoraan, ettei noin voi puhua – koska se loukkaa.

Loukkaantuminen vain ehtii tapahtua

Joskus kuulee jonkun sanovan ”Älä pahoita mieltäsi, jooko?”. Monelle on vieras ajatus, ettei tämä, kuin ilon tunnekaan, olisi aivan itsestänsä kiinni. Kun ihminen loukkaantuu, se vain ehtii tapahtua. Sitä huomaa jälkeenpäin pahoittaneensa mielensä. Aivan kun sinut yllätetään iloisesti, ja sitä vain tuppaa käymään niin, että suupielet nousevat korkealle ja mieli kohoaa, se vain tapahtui. Sama pätee loukkaantumisessa.

Ihminen ei voi etukäteen päättää, ettei aio loukkaantua. Se vain ehtii tapahtua. Toki ihminen voi loukkaantumisen jälkeen sanoa, ettei aio olla loukkaantunut, mutta se ei poista sitä faktaa, että ihminen oli jo loukkaantunut, loukkaantumisen tunne oli jo läsnä. Sitä ei voinut välttää, eikä voi.

Vain voimassa olevia tunteitaan voi hallita

Ihmisellä on kyllä valta hallita jo voimassa olevia tunteitaan. Miten tunteita siis voisi hallita jos tunteita ei ole? Aivan, eihän loukkaantumista voisi hallita, kuten ei vihaakaan, jos ne tunteet eivät olisi jo läsnä. Loukkaantua saa, se on täysin OK, se miten antaa sen vaikuttaa itseensä ja muihin, on eri asia. Toisin sanoen, vain voimassa olevia tunteitaan voi hallita, eli niistä tunteista aiheutuvia mahdollisia seuraamuksia. Esim. loukkaantumisesta voi seurata katkeruutta, vihastumisesta voi seurata voimakeinoja. Ihminen voi hallita sitä, jääkö surkuttelemaan ja rypemään surussa, ja tuntemaan katkeruutta ihmistä kohtaan, joka loukkasi.

Ihminen voi tsempata itsensä loukkaantumisen yli, mutta ei voi kannustaa itseään irti tunteesta, jota ei jo tunne. Ei voi koskaan tietää, mitä perheenjäsen, kollega tai tuntematon ihminen kadulla sanoo. Niiden sanojen tai tekojen seurauksena voi kuitenkin loukkaantua. Ihminen ei voi olla tuntosarvet jo valmiina pystyssä varomassa, milloin joku sanoo tai tekee jotain loukkaavaa. Jos se olisi mahdollista, se tarkoittaisi, että ihmiset voisivat lukea toistensa ajatuksia itsestään. Mutta sekään ei estäisi loukkaantumista, koska silloinhan ihmiset kuulisivat toisten ajatukset, ja viimeistään silloin loukkaantuisi niistä.

Tunteita ei saa yrittää tukahduttaa

Ihmistä katsotaan paheksuen – kun taas loukkaantui. Vaikkakin se suhtautuminen on vain altis lisäämään pahaa mieltä. Ihminen voi alkaa pelkäämään minkä asian saa nostaa esille, saako puhua haavoittuvaisuudestaan, ettei taas saa tyrmäävää kohtelua osaksensa. Maailma on täynnä ihmisiä, joidenka tunteet ovat tukahtuneet. Tunteita ei ole saanut näyttää – nyt loukkaantuminenkin pitäisi kieltää. Loukkaantumisen kieltäminen saa vain surun tunteet patoutumaan sisäänsä, ja ihmisestä tulee entistä haavoittuvampi. Jonkun sanat voivat olla liikaa, ja siinä vaiheessa kuppi on jo nurin, jos aikaisempiin loukkaantumisen tunteisiin ei ole saanut myötätuntoa, vaan pelkästään tympääntyneitä katseita ja tuhahduksia. On aivan ymmärrettävää ettei ihminen jaksa ottaa loputtomasti vastaan jos ei ole saanut aikaisempiin tunteisiinsa vastakaikua.

Kukaan ei voi määritellä puolestasi, mikä on helposta loukkaantumista

On inhimillistä loukkaantua, se kertoo, että ihminen arvostaa itseään, kun se ei ole täysin merkityksetöntä, mitä itsestään saa kuulla. Kukaan ei myöskään voi määritellä toisen kohdalla mikä on helposta loukkaantumista. Tai verrata itseensä puolustellen, ettei itse kokisi asiaa loukkaavana. Tai loukkaaja hakee muilta vahvistusta, etteivät sanat olleet loukkaavia muidenkaan mielestä. Se on silloin toisen kontrolloimista määrittää mistä saa loukkaantua, ja on myöskin toisen mitätöimistä ja henkistä väkivaltaa, joka voi jättää syvät arvet. Läheiset ihmiset tunnistaa usein siitä, että he ovat valmiita keskustelemaan ja ainakin yrittävät ymmärtää, ja ottavat vastuunsa jos aiheuttivat tuskaa.

Loukkaantunut harvemmin haluaa loukata toista

Olisi suotavaa, että ihmiset oppisivat hyväksymään muiden ja itsensä kohdalla, että sitä vain taitaa olla sellainen ihminen, joka loukkaantuu usein, ja oppisi elämään asian kanssa. Eikä ihmiset yrittäisi taistella ainaisesti loukkaantumista vastaan. Ihmiset ovat temperamentiltaan erilaisia yksilöitä. Jotkut ihmiset suutahtavat nopeammin, toiset loukkaantuvat herkemmin, jotkut eivät välitä ollenkaan, ja se on täysin sallittua. Maailma on jo tarpeeksi kova ja kylmä paikka kieltää inhimilliset tunteet. Jotta maailmasta saisi paremman paikan aikaan, ei se onnistu sillä, että kielletään tunteet, jotka vain tekevät ihmisistä herkempiä ja ajattelevaisempia muitakin ihmisiä kohtaan. Loukkaantunut kuin harvemmin haluaa loukata toista.

Kuvat: Toni Panula

Rasistilla ei ole rauhaa

Uskon, että täysijärkiset ihmiset ei triggeröidy kun näkevät ihmisen joka on syntynyt näköisenään. Riikka Purraa näyttää Scriptan vieraskirjaan kirjoittettujen viestien perusteella häiritsevän tummaihoiset ja hunnutetut naiset. Olisi suotavaa, jos kaikilla olisi synnynnäinen ominaisuus olla provosoitumatta toisen ihmisen luonnollisesta ulkonäöstä, ja että ihmisen arvo on ja pysyy riippumatta siitä, kenen mailla ihminen seisoo. Aivan kun kurtturuusuista halutaan päästä eroon haitallisina vieraslajeina, niin aivan samalta kuulostaa rasististen ihmisten puhe, muualla kuin Suomessa syntyneitä tai ulkomaalaiset vanhemmat omaavia ihmisiä kohtaan.

Kyseessä on ihminen, oli hän sitten kaavun alla, joka rasistista tekstiä suoltavan ihmisen mukaan muistuttaa säkkiä. Ihminen kuitenkin tietää kaavun alla olevan naishenkilön, jota hän suoraan sanotusti kutsuu roskaksi käyttäen säkki sanaa, ja pitää silti itseään erinomaisena, puhuen ohimennen siitä, kuinka kyseisistä maista, joissa kaapuihin pukeudutaan, olisi naisilla huonot oltavat. Loppupeleissä ei ihmisen tavalla puhua oletettavasti jollain tapaa sorretuista, ole itselläkään ajatusmaailma kauaksi pudonnut ideologiasta, jota itse kritisoi. Kyseessä on siis suoranainen tekopyhyys.

Saako rasistin aivot kiksejä?

Jos rasistiselle ihmiselle pistäisi elektrodeja päähän mittaamaan aivojen sähkökäyriä, kun näytetään tummaihoisen, muslimin tai rabbin kuvaa, alkaisiko elektrodit sauhuamaan aggressiosta? Kun rasismi on kestänyt joillakin yli kymmenen vuotta ja anteeksipyyntö on tiukassa rasistista käytöstä kohtaan, onko silloin otettu huomioon miten toimii aivojen palkitsemisjärjestelmä rasismin alueella? On varmaan vaikea irtisanoutua rasismista jos siihen saa kannatusta ja suoranaista henkilöpalvontaa, kun valitettavasti suuren osan suomalaisten sydämiin on taottu paikka vihalle ja turhalle pelolle. Saako rasistin aivot kiksejä kun pääsee suoltamaan kauaskantoista pahuutta ja saa siihen myös hyväksyntää ja sen mukana myös valtaa?

Rasismi on kuin uskonto

Rasismi on kuin uskonto tai epäjumala. Jos hetkeksi höllentää otettaan rasistisesta asenteesta, pelkää menettävänsä jotakin tärkeää. Kun ihminen jaksaa kirjoittaa paljon tietynlaisten sukujuurien omaavista, nimittäen turkkilaisia miehiä apinoiksi ja tekstit sisältävät usein seksuaalisävytteisiä ennakkoluuloja miehistä. Se vain on suoranaisesti toisten seksualisointia ja rasistisen ihmisen puhumana vielä todella omituista. Aivan kuin joillakin olisi seksuaalisia patoutumia ulkomaalaisia miehiä kohtaa.

Rasistilla kun ei ole rauhaa

Muistan kun Purran liioitellun asiallinen olemus jo muutamia vuosia sitten, sai minut epäilemään, että tuolla kovin harkitun ulkokuoren alla myllertää jotain, mikä ei kestäisi auringonvaloa. Pistävän hyökkäävä katse ja vaikeroiva ruumis kertoisi sisäisestä tunnevyörystä, joka olisi valjastettu vihalla aamuin ja illoin. Aivan kun Purra olikin kirjoitellut palstalla toimittajien selvityksen mukaan usein aamupäivällä ja iltapäivällä. Miten tapahtumarikas arki se sellainen onkaan, että aamuisin suolletaan, yöllä päätyynyssä hauduttu viha palstalle. Käydään välillä tekemässä arkisempia velvoitteita ja harrasteita, samalla kuitenkin etsimällä etsien vihan kohteita. Sitten palataan kotiin läppärin äärelle sormet sauhuten, pitäisikö sanoa pää sauhuten kirjoittamaan, kuinka somalit valtasi lenkkipolun. Aivan kun suomalaiset eivät joskus epähuomiossaan ymmärtäisi olla väistämättä vastaantulevaa. Aivan kun elämää ei voisi elää ilman, että pitää käyttää jokainen sekunninmurto-osakin miettien missä ja mitä somalit, romanit ja muut ihmiset tekevät. Kutkuttavaa jos kuitenkin Riikan ja samankaltaisten ihmisten vihan kohteena elävät ihmiset itse kuitenkin nauttivat elämästään ja suorittavat jokapäiväisiä askareitaan, aivan kun Riikkoja ei olisi olemassakaan. Se vasta rasistisia ihmisiä potuttaa, rasistilla kun ei ole rauhaa.

Helpointa olisi kun ihmisiä kohdeltaisiin ihan vain ihmisinä, yksilöinä, sen kummemmin toisen taustaa miettimättä.

Grafiikka:
Marlene Lulu