Pikkujoulujen vietto

Harvaoksainen tekokuusi on koristeltu perinteisillä joulun väreillä, tumman punaisilla, vihreillä ja hopeilla kuusenkoristeilla. Joulukuusta saartava LED-valaistus ei yksinään tuo tunnelmavaloa, sillä kattovalaisimeen on vaihdettu yleisimpiä värejä vaihtava lamppu, ja kynttilöihin on sytytetty liekit.

Kuusi saa vielä latvoilleen piparminttu karkkikeppejä, jotka kuitenkin päätyvät suupielille roikkumaan, hetken kuusen latvoilla oltuaan. Lasit odottavat täyttymistä marjaisen makuisella limulla. Juhlimme kuusi henkisessä porukassa pikkujouluja, syömisen, seurustelun ja muutaman ohjelmanumeron merkeissä.

Neule: Koucla
Korvakorut: H&M
Hiusdonitsi: Jeans.fi

Ylläni on samaa värimaailmaa kuin joulukuusessa, punaiset joulupallot korvakoruina ja tummanvihreä neule kuusen tapaan.

Joulu on ruuan puolesta lihantäytteistä, lohen ja kalkkunan lisäksi pöytää kruunaa alkupalaleivät, joidenka päällä on naudan sisäpaistia, kraavilohta ja kalkkunaleikettä. Joulupöydässä on myös porkkana ja lanttulaatikot. Perunat ovat myös löytäneet tiensä pöytään, lohkoperunoiden muodossa.

Jälkiruokapöytä on täynnä suklaisia ja vehnän pehmeitä herkkuja. Mantelirouheella ja voilla täytetyt pullat on pinottu päällekkäin, muodostaen pienet vuoret. Sormet hapuilevat konvehtien luona, mutta tutut joulutortut tekevät kauppansa.

Illan hauskat tapahtumat saavat tarinallisen muodon adjektiivitarinasta. Tarinasta on jätetty kirjoittamatta adjektiivit. Vieraat saavat vuorotellen sanoa adjektiivin, tietämättä etukäteen minkälaisen tarinan kuulevat. Viimeiset adjektiivit vieraiden sanomana olivat ylpeä ja huriseva, näin siis toivotan.

Ylpeää joulua ja hurisevaa uutta vuotta!

Kuvat: Aalton
Kamera: Nikon D3200

Valmistuminen hierojaksi

Äiti astelee veikeän oloisena kauniisti koristeltuin laatikon kanssa, jossa lukee Salon lakkitehdas. Äiti avartaa laatikon kantta edessäni, laatikon sisältä pilkistää tummansininen, samettikuosinen pinta. Lakkia päähän pistäessä, huomaan lakinvuoren olevan vaaleanpunainen, aivan kuin ruusukuosinen mekkonikin.

Valmistuin viileässä syyskuussa koulutetuksi hierojaksi. Koulutodistus on läsnä, ja se pitää sisällään suoritetut tutkinto osat: Tuki- ja liikuntaelinongelmaisen potilaan terveyden ja toimintakyvyn edistäminen. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrittäjänä toimiminen. Kansansairauksien ennaltaehkäiseminen hierojan työssä ja raajanivelten liikkuvuuden edistäminen.

Lakki: Salon Lakkitehdas
Mekko: Vila
Kaulakoru: S.Oliver

Kiinnostuin hieronnasta, koska haluan tehdä töitä ihmisen terveyden edistämiseksi, tavalla johon kuuluu asiakkaan osalta myös olennaisesti rentoutuminen. Spa-hierojilla ja koulutetuilla hierojilla on eronsa, Spa-Hieronta perustuu enimmäkseen hemmotteluun, yhtään vähättelemättä, itsensä hemmottelu on myös hyvinvoinnin kannalta tärkeätä. Ammattitutkinnon suorittanut hieroja on nimikesuojattu ammatti, jota saa käyttää vain ammattitutkinnon suorittanut henkilö, joka on terveydenhuoltoalan lainsäädöksille alainen. Valviran hyväksynnällä keskusrekisteriin merkitty ammattilainen.

Saatuani haastattelu kutsun hakemaani kouluun, kerrotiin että ilmapiiriin halutaan panostaa, ja sen huomasi opintojen aikana. Ilmapiiri oli yhteen hiileen puhaltava, näyttöihin kerratiin yhdessä myös koulun ulkopuolella, kunkin omassa kodissa. Välillä pääsimme koulun tiloihin (ei koulu aikoina) opiskelemaan. Kilpailua ei näyttänyt olevan oppilaiden kesken, vaan oppilaat selittivät toisilleen, jos oli joltakin jäänyt jokin asia ymmärtämättä tai huomaamatta, ja opettaja vahvisti oppilaan selittämän asian, mikäli se oli paikkansapitävä. Asioista keskusteltiin, mielipiteitä vaihdeltiin, asioita myös kyseenalaistettiin. Jotkut oppilaat olivat niin innokkaita, vieden anatomiasta asiat pidemmälle, jolloin opettajan täytyi muistuttaa, ettei oppilaan kysymät asiat kuuluneet enää kouluttajan osaamisalaan, mikäli oppilas haki vahvistusta opettajalta omaan kertomaansa asiaan. Tämä tuli erityisesti esille teoriatunneilla, jotka jo muuten kattavan teoriaosuutensa vuoksi, jätti varmasti opiskelijoille kiinnostuksen rippeitä, tietää enemmänkin ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta.

Koulussa oli eri-ikäisiä oppilaita, niin parikymppisiä kuin keski-ikäisiä, jolloin konkretisoitu se, ettei opiskelu mene koskaan pois muodista. Oppilaita oli sellaisia, joilla oli aikaisempi tutkinto terveydenhuollon alalta. Oli myös sellaisia, joille hierojantutkinto tulisi olemaan ensimmäinen ammattitutkinto, ja niitä jotka vaihtoivat kokonaan alaa.

Opettajamme olivat urheiluhierojia sekä kouluttaja vastaava valmistunut fysioterapeutiksi, myös osteopatiaa opiskellut, jonka vuoksi koulutus oli hyvin monipuolista. Yleisien hierontaotteiden lisäksi opiskelimme mobilisoivien otteiden ja MET-tekniikoiden käyttöä, kuin myös triggerpisteet ja kinesioteippaukset tulivat tutuiksi.

Yllätyksenä tuli, ettei yksittäisistä luista täydy tietää vain kyseisen luun nimeä. Vaan yhdessä luussa on kuoppia, uria ja kohoumia, joilla on omat nimensä. Tällöin luuranko Kallesta löytyy yli sata kohtaa jotka täytyy nimetä suomen kuin latinan kielellä. Parhaiten opin luiden osat kirjoittamalla paperilappuihin luiden ja luunkohtien nimiä, ja laputtamalla luuranko Kallen niillä. Latinankieliset nimet ovat pitkiä, selkäranka on latinaksi Columna vertebralis.

Lihakset ovat hierojalle kaikkein oleellisin asia. Kaikkia lihaksia ei hierojan tarvitse opiskella, enimmäkseen ne joita hieroja pääsee käsittelemään. Lihaksien nimien opettelun lisäksi, lihaksista täytyy oppia muistamaan mitkä ovat niiden origot ja insertiot, eli lähtö ja kiinnitys kohdat, sekä funktiot. Funktiolla tarkoitetaan liikesuuntaa, yleinen muistisääntö on, että origo (lähtökohta) pysyy paikallaan ja insertio (kiinnityskohta) liikkuu kohti origoa. Trapezius lihas, jonka suomenkielinen nimi on Epäkäslihas, lähtökohta on pääkallossa sijaitseva ulompi takaraivokyhmy, nimeltään Protuperentia occipitalis externa, lihas lähtee myös niskan nivelsiteestä, kaula-ja selkärangan nikamien okahaarakkeista. Lihas kiinnittyy Claviculan (solisluu) lateraaliosaan, Acromioon (olkalisäkkeeseen) ja lisäksi Spina scapulaeen (lapaluun harjuun).

Ihmisen kohottaessaan hartioitaan, nouse lapaluun harju kohti takaraivonkyhmyä, josta lihaksen kiinnityskohta alkoi. Lihaksien funktiot on hyvä tietää sen kannalta, mikäli näkee asiakkaan hyötyvän esim. Trapezius lihaksen vahvistamisesta, osaa hieroja antaa kotiohjeen jumppakuminauhalla treenaamiseen.

Pistän yksittäisiä langanpätkiä luuranko Kalleen, näyttämään minkälainen on minkäkin hermon kulkureitti. Keskihermo (Nervus medianus) haarautuu peukaloon, nimettömään ja keskisormeen. Näiden sormien puutuminen voi kertoa keskihermon pinnetilasta. Jos asiakkaalla on esim. näiden kolmen sormen puutumista, on hyvä hierojana käsitellä kaulan ja kädenlihakset, sillä mikäli kyseessä on keskihermon pinnetila, tämä hermo kulkee kaulassa ja olkavarressa, sormiin asti. Mikäli hieronta ei tuo helpotusta, ja oireet alkavat pahentua, on asiakas hyvä ohjata lääkärille, koska kyseessä voisi olla esim. rannekanavaoireryhtymä, joka saattaa hankalimmillaan vaatia leikkausta.

Tämän kaltaisten asioiden vuoksi hierojan tulee tietää sairauksista. Hieroja saattaa olla terveyttä huoltaessa ensimmäinen ihminen, joka ohjaa asiakkaan eteenpäin, muun terveydenhuollon ammattiosaajien piiriin.

Hieronta ei ole liukuhihnamaista työtä, omiin maailmoihin ei ole hyvä uppoutua hierontaa tehdessä. Ihminen on yksilö jolloin jokaisella on omat vaivansa. Nämä saadaan ilmi haastattelulla, ja pyytämällä asiakasta tekemään liiketestejä. Voi hyvin olla, ettei niska-hartiaseudulla olekaan lihaskireyksiä, mutta kireydet löytyvät vaikka alaraajoista. On hyvä tutkia hierottava henkilö aktiivisin ja passiivisin liiketestein. Asiakas saa vastinetta maksetusta hieronnasta, kun hoito kohdistuu alueeseen mikä oikeasti kaipaa käsittelyä.

Hierojakoulu antaa hyvän pohjan jatkokoulutautumiselle terveydenhuollon alalla. Vaihtoehtoja on paljon, kiropraktia, osteopatia, naprapatia, fysioterapia, sairaanhoito ja jalkaterapia tulevat mieleen kiinnostavina koulutuksina.  Koska ammattitaitoinen hieroja on kiinnostunut asiakkaan terveydestä kokonaisvaltaisesti, pitäen sisällään unen, ravinnon ja liikunnan. Avaa se ovet aivan uusille ammattitutkinto mahdollisuuksille, kuten ravintoterapeutiksi tai liikunnanohjaajaksi kouluttautumiselle, ammatteihin joista en ollut ennen hierojakouluun menoa osannutkaan kuvitella.

Opiskelusta ja uudesta ammatista on jäänyt konkreettisia muutoksia elämään, olen esimerkiksi tietoisempi siitä, miten olla välttyäkseni mahdollisilta kehon puolierojen syntymiseltä. Kiireisen vuoden vuoksi pää kaipaa lepoa teoriasta ja keho palautumista, hierontaa kaipaa viimein nyt itse hierojakin.

Kuvat: Aalton
Kamerat: NikonD3200 ja NikonD610

Pääsiäisen juhlistaminen

Keltainen pupu hämmästelee korissa äitini touhuja, hänen asetellessaan aterimia järjestykseen servettien päälle, jotka kuosinsa puolesta enteilevät kesäntuloa. Kuin minä, joka olen myös päästänyt kesää odottavan luontoni näkymään muullakin tavoin, kuin vain kesää huokailessani ystäville, heille puhuttaessa. Olen pukeutunut vaaleansiniseen kesämekkoon, joka näin sään puolesta ei ole vielä ulos lähtemiseen riittävä, vaan värinsä puolesta pääsiäiseen sopiva, kuin myös kotona vietettävään juhlaan. Vietämme pääsiäistä äitini, mieheni, parin ystäväni Aalton ja Miran kanssa.

 

Mira on myös pukeutunut hempeän väriseen mekkoon. Hänen vaaleanpunainen mekkonsa on ollut viimeksi käytössä hänen ylioppilasjuhlissa, ja nyt päällä jälleen, näin yhdessä vietettävässä juhlassa. Hänen mekkonsa yläosa on kuin ruusunnupuilla vuorattu, ruusunkukkia odotamme kesälle, vaan nyt juhlapöytäämme koristaa valkoisessa Aalto-vaasissa loikoilevat tulppaanit ja ikkunalaudalla auringonkeltaiset krysantit.

 

 

Alkuruokana pöydällä on tarjottavana ruokaisa salaatti, joka sisältää Caesar-salaattia, krutonkeja, kanaa, kurkkua, oliiveja, myös päärynänlohkoja. Päärynänlohkot on pilkottu huomaamattomiksi, mutta makunystyröihin ne tuovat hilpeän makean vivahteen, muuten suolaisen salaatin lomassa.
Leivät täyttävät jo ennen pääruokaa, ja ylitsepursuavat täytteet ovat smetana, punasipuli, mäti, graavilohi ja basilika.
Kananmunia koristaa mustapippuri, suola, homejuusto ja piparjuuritahna.

 

 

Pääruokana tarjolla on riisiä ja lammaspata, jonka liemessä on kikherneitä, mausteina currya ja mustapippuria.

 

 

Mekko: Monki
Hiuspanta: H&M
Asuani somistaa äidiltäni aikaa sitten saadut helmikorut ja värikäs rannekello, joka on Kurdistanista.

 

 

Pasha on perinteisesti pääsiäispöydän katseenvangitsija, mutta siivilästä muotonsa saanut pasha, jää nyt muiden tarjottavien lomaan, vain yhtenä jälkiruokana. Sitä koristaa iki-ihanat ananaskirsikat, viinirypäleet, mansikat ja pastellinväriset suklaarakeet.
Pasha itsessään sisältää rahkaa, kuohukermaa, kananmunan, voita, sokeria, vaniljasokeria, sitruunamehua ja mantelirouhetta.

 

 

Raikas pasha nautitaan tuhdin pullan kanssa, ja pääsiäismunat odottavat kääreistään pääsyään, ollakseen pääsiäispöydän viimeinen herkkuhuipennus. Mieto kahvi maistuu herkuttelun jälkeen, tasaten makeiden herkkujen tulvan. Ilta jatkuu kahvikupeista siemaillen ja kaikenlaisesta keskustellen.

 

 

 

Vietämme pääsiäistä niin maallisen mukavan yhdessäolon vuoksi, osa meistä myös kristillisen Raamattuun pohjautuvan, Jeesuksen ylösnousemusjuhlan vuoksi.
Risti on nostettu esille, sitä komistaa kyyhkynen, joka symboloi Pyhää Henkeä ja rauhaa.

 

Kuvat: Aalton
Kamera: Nikon D3200