Hullutteletko sinä Hullu Huuli.
Lipesi sormesi kuin dieettikuuri.
Hullun hohtava haureus, on ylpeytesi aihe.
Vain varjopuoleksi jää, säädyttömyys tää.
Mätä oot sisältä, mäljäiset sä suullas, suukkoja sulta hakee kulta pojat sokeet.
Sormellasi sohaiset heidän somat tunteet.
Ojaan sä syökset heidän harmit sekä paheet.
Eikä tässä tiellä oo syyllisellä tietoa.
Katsos, on sääty sekä ikä vedettynä ylle.
Eikä tässä tiedä, mitä tulisi sille tehdä, joka on Kyllikille velkaa.
Sillä neidolla on harmillinen naama ja ajatuskin maassa.
Kalvaa häntä hänen oma pahe,
sisällä se rypee ja pääsee ulos vaan niille,
jotka näkee vähän etäämmälle.
-Marlene Lulu, Hullu Huuli
Mediapinta julkaisi vuonna 2020 runokirjani. Hieman liian innokkaana en kiinnittänyt huomiota kielioppivirheisiin, joita piti korjata jälkikäteen. Osat runoista jäivät askarruttamaan mieltäni, ja mietin, ovatko ne ristiriidassa vakaumukseni kanssa. Kun olin päässyt selvyyteen tunteistani, päätin viimein tämän vuoden puolella tuoda kirjan julki.
Kirja on myynnissä Mediapinta Oy sivuilla kuin myös Suomalaisessa Kirjakaupassa
Kirja sisältää niin haikean romanttisia runoja kuin hurjempia versioita klassikkosaduista, tosielämään liittyviä ilmiöitä elämän eri osa-alueilta, runoja, jotka jättävät lukijalle myös tulkinnanvaraa.
En ole koskaan käyttänyt juurikaan aikaani runojen lukemiseen tai omistanut runokirjaa, paitsi yhden ruotsinkielisen runokirjan, jonka sain opettajalta lahjaksi hyvästä äidinkielen arvosanasta yhdeksännen luokan päätösjuhlassa. Kirjoitin kuitenkin ensimmäiset runoni 12-vuotiaana, runojen nimet ovat Elämä, Lumikki ja Petolintu. Runojen nimet ovat hyvin simppeleitä, verrattuna itse runoihin. Elämä nimisessä runossa käytän sanastoa jota ei välttämättä juuri kuule, kuten ”bioottinen” ja ”modus”. Kyseisen runon kirjoittamisesta on kulunut niin pitkä aika, että on vaikea muistaa, millainen on ajatuksenkulkuni tuolloin ollut kyseisen runon suhteen. Kuitenkin sanojen merkityksen pohjalta, on runon pointti ollut aika apea, – kaikella yksinkertaisuudella runon tarkoitus on ollut kai kertoa, ettei elämän tuoma äärimmäinen murhe olisi lopulta elämisen arvoista. Jonkinlainen nuoruuden aikaansaama tunnetila ehkäpä, mutta ei ole ollut vuosiin minun arvojeni mukainen ajatelma. Siitä huolimatta runo mahtui kirjaan.
Vaikka runokirja alkoi alakuloisesti, niin kirjan viimeinen runo on valoisampi ja täten kirjalle on huojentava päätös. Ensimmäisen ja viimeisen runon väliin mahtuu jo aiemmin mainittuja haikean romanttisia runoja, kuin myös runoja klassikkosaduista, kuten Lumikista. Tuttu satu kertookin kauneudesta ja sen synnyttämästä kateudesta, mutta hurjalla ja raa’alla tavalla. Osassa runoissa on myös, ehkä hieman mustaksi huumoriksi miellettyjä runoja kuin myös ihan kelpoja oivalluksia.
Runoilija nauroi runoilleen todeten, eivätkö koomikotkin naura vitseilleen.
Muut vähättelivät hänen taitojaan, väittivät haluavan tämän palaavan pinnalle maan.
Puolusteli taiteilija töitään todeten, onhan monia arvosteltu, vasta kuolemansa jälkeen arvostettu.
Ei kokenut tarvetta kilpailuun, vaan oli varautunut itsensä ilmaisuun.
-Taiteilija, Hullu Huuli
Kirjan kannen piirsin Adobe Illustrator ohjelmalla. Halusin luoda mysteerisen naishenkilön. Ajattelen, että kuvan nainen joka nauraa, voisi tavallaan olla itse Hullu Huuli. Hullu Huuli voi olla henkilö, joka esiintyy ja seikkailee runoissa päähenkilönä tai sivuhenkilönä. Hullu Huuli voi olla myös runoilija itse, jonka huulilta nuo herkät kuin roisitkin runot ovat paperille syntyneet. Hullu Huuli esiintyy runoissa joko soveliaan tai epäsoveliaan roolissa.
Alun alkaen ajatuksena oli mainostaa kirjaa sosiaalisessa mediassa, videokuvan muodossa. Yksinkertaisessa videossa nainen lukee kirjaa, ja kokee lukiessa runojen aikaansaamaa jännitystä. Videolla oli alun perin eri tunteiden kirjoa, kuten iloa ja pohdiskelevia ilmeitä, mutta karsin ne pois editoidessa, koska videolle äänitettiin vain yksi runo – johon sopi videon lopussa naisen kasvoilla ollut poissa tolaltaan ilme.
Näyttelijän tyyliksi valittiin jotain synkkää, ei mistään tyylisuuntauksista poikkeavaa, mutta ei mitään perus iloisen värisiä vaatteitakaan. Mieleeni tulee dark academiaksi kutsuttu tyyli, jossa on ehkä hieman grunge vivahdettakin. Video on muuten jokaista liikettä myöten ohjattu, paitsi yksi kohta jossa Mira katsoo ensimmäistä kertaa tietoisesti kameraan, oli tavallaan vahinko. Kamera kävi, mutta varsinaista kohtausta emme olleet aloittaneet. Mira katsoi muuten vain kameraan – ehkä miettiäkseen milloin aloitamme. Hänen katseen siirtonsa vaan sattui näyttämään niin hyvältä, että minun oli pyydettävä häntä tekemään se uudelleen. Se toi videoon aivan erityistä syvyyttä.
Video kuvattiin järjestelmäkameralla ja valaistiin kahdella halvalla softboxilla, joten ammattilaisten silmään videossa on varmasti paljon teknisiä virheitä. Video on kuitenkin tehty pelkän luovuuden ja inspiraation voimin, niillä taidoilla mitä noin kolme vuotta taaksepäin on ollut, ja mihin kalustollani on kyetty.
Sanoisin, että jos kaipaa persoonallisempaa runoutta ja niiden synnyttämää tunteiden kirjoa, niin Hullu Huuli kirja on oiva valinta. Tällaisia runoja tuskin on vielä kuultu.
Video Hullu Huuli runokirjasta
Kuvat ja grafiikka:
Marlene Lulu
